Väliaikainen versio
UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (seitsemäs jaosto)
27 päivänä kesäkuuta 2024 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Sosiaalipolitiikka – Toimenpiteet raskaana olevien ja äskettäin synnyttäneiden tai imettävien työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen kannustamiseksi työssä – Direktiivi 92/85/ETY – Irtisanomiskielto – Työntekijä, joka on saanut tietää raskaudestaan irtisanomisensa vastustamista koskevan kanteen nostamisen määräajan päättymisen jälkeen – Mahdollisuus nostaa tällainen kanne, jonka edellytyksenä on hakemuksen tekeminen myöhästyneen kanteen tutkittavaksi ottamisesta kahden viikon määräajassa – Oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan – Tehokkuusperiaate
Asiassa C‑284/23,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Arbeitsgericht Mainz (Mainzin työoikeudellisten asioiden alioikeus, Saksa) on esittänyt 24.4.2023 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 2.5.2023, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
TC
vastaan
Firma Haus Jacobus Alten- und Altenpflegeheim gGmbH,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (seitsemäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja F. Biltgen sekä tuomarit N. Wahl ja M. L. Arastey Sahún (esittelevä tuomari),
julkisasiamies: J. Richard de la Tour,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Firma Haus Jacobus Alten- und Altenpflegeheim gGmbH, edustajanaan I. Michalis, Rechtsanwalt,
– Euroopan komissio, asiamiehinään B.-R. Killmann, D. Recchia ja E. Schmidt,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee toimenpiteistä raskaana olevien ja äskettäin synnyttäneiden tai imettävien työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen kannustamiseksi työssä 19.10.1992 annetun neuvoston direktiivin 92/85/ETY (kymmenes direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) (EYVL L 348, s. 1) tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat TC ja Firma Haus Jacobus Alten- und Altenpflegeheim gGmbH (jäljempänä Haus Jacobus), joka on vanhustenhoitopalveluja tarjoava saksalainen yritys, ja joka koskee TC:n, joka oli kyseisenä ajankohtana raskaana, irtisanomista.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
3 Direktiivin 92/85 2 artiklan a alakohdassa määritellään ”raskaana oleva työntekijä” siten, että sillä tarkoitetaan ”raskaana olevaa työntekijää, joka kansallisen lainsäädännön ja/tai kansallisen käytännön mukaisesti ilmoittaa työnantajalleen tilastaan”.
4 Direktiivin 10 artiklassa, jonka otsikko on ”Irtisanomiskielto”, säädetään seuraavaa:
”Jotta 2 artiklassa määritellyille työntekijöille voidaan taata tämän artiklan mukaiset oikeudet terveyden ja turvallisuuden suojeluun, on säädettävä, että:
1) jäsenvaltioiden on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet 2 artiklassa tarkoitettujen työntekijöiden irtisanomisen kieltämiseksi raskauden alkamisen ja 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun äitiysloman päättymisen välisenä aikana, lukuun ottamatta erityisiä tapauksia, jotka eivät liity työntekijän tilaan, joissa irtisanominen on kansallisen lainsäädännön ja/tai käytännön mukaan sallittua edellyttäen, että toimivaltainen viranomainen on antanut suostumuksensa;
2) jos 2 artiklassa tarkoitettu työntekijä irtisanotaan 1 kohdassa mainittuna aikana, on työnantajan esitettävä kirjallisesti asianmukaisesti perustellut syyt irtisanomiselle;
3) jäsenvaltioiden on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet 2 artiklassa tarkoitettujen työntekijöiden suojelemiseksi 1 kohdassa tarkoitettujen laittomien irtisanomisten seurauksilta.”
5 Direktiivin 12 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeuksien saaja”, säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on sisällytettävä kansallisiin oikeusjärjestelmiinsä säännökset tarvittavista toimenpiteistä, jotka ovat tarpeen, jotta jokainen työntekijä voi, katsoessaan joutuneensa loukatuksi tämän direktiivin määräysten laiminlyönnin vuoksi, esittää vaatimuksensa tuomioistuimessa (ja/tai kansallisen lainsäädännön ja/tai käytännön mukaisesti) saattaa asian muun toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi.”
Saksan oikeus
6 Työskentelevien, koulutuksessa olevien ja opiskelevien äitien suojelemisesta 23.5.2017 annetun lain (Äitiyden suojelusta annettu laki) (Gesetz zum Schutz von Müttern bei der Arbeit, in der Ausbildung und im Studium (Mutterschutzgesetz); BGBl. 2017 I, s. 1228; jäljempänä MuSchG) 17 §:ssä, jonka otsikko on ”Irtisanomiskielto”, säädetään seuraavaa:
”(1) Naisen irtisanominen on kielletty
1. raskauden aikana,
2. neljän kuukauden ajan 12. raskausviikon jälkeen tapahtuneesta keskenmenosta ja
3. ennen synnytyksen jälkeisen suoja-ajan päättymistä, kuitenkin vähintään neljän kuukauden ajan synnytyksen jälkeen,
jos työnantaja tietää irtisanomishetkellä raskaudesta, 12. raskausviikon jälkeen tapahtuneesta keskenmenosta tai synnytyksestä tai jos näistä ilmoitetaan työnantajalle kahden viikon kuluessa irtisanomisilmoituksen tiedoksiantamisesta. Tämän määräajan ylittämisellä ei ole merkitystä, jos ylittäminen johtuu naisesta riippumattomasta syystä ja jos ilmoitus toimitetaan viipymättä määräajan jälkeen. 1 ja 2 momenttia sovelletaan myös työnantajan valmistelutoimenpiteisiin, jotka se tekee irtisanoakseen naisen.
(2) Osavaltion ylin työsuojeluviranomainen tai sen määräämä taho voi poikkeuksellisesti hyväksyä irtisanomisen erityistapauksissa, jotka eivät liity naisen tilaan raskauden, 12. raskausviikon jälkeisen keskenmenon tai synnytyksen jälkeen. Irtisanominen on tehtävä kirjallisesti, ja irtisanomisilmoituksessa on kerrottava irtisanomisperuste.
– –”
7 Irtisanomissuojasta 25.8.1969 annetun lain (Kündigungsschutzgesetz; BGBl 1969 I, s. 1317), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä KSchG), 4 §:ssä, jonka otsikko on ”Vireillepano työoikeudellisten asioiden alioikeudessa”, säädetään seuraavaa:
”Jos työntekijä väittää, että irtisanominen on sosiaalisesti perusteeton tai muista syistä pätemätön, hänen on nostettava työoikeudellisten asioiden alioikeudessa kanne kolmen viikon kuluessa kirjallisen irtisanomisilmoituksen tiedoksiantamisesta sen vahvistamiseksi, ettei työsuhde ole päättynyt irtisanomisen nojalla. 2 §:ää sovellettaessa kanne on nostettava sen vahvistamiseksi, että työolojen muuttuminen on sosiaalisesti perusteeton tai muista syistä pätemätön. Jos työntekijä on tehnyt valituksen yritysneuvostolle (§ 3), yritysneuvoston lausunto on liitettävä kanteeseen. Mikäli irtisanominen edellyttää viranomaisen hyväksyntää, kanteen nostamista koskeva määräaika alkaa kulua vasta siitä, kun viranomaisen päätös on annettu tiedoksi työntekijälle.”
8 KSchG:n 5 §:ssä, jonka otsikko on ”Myöhästyneiden kanteiden tutkittavaksi ottaminen”, säädetään seuraavaa:
”(1) Jos työntekijä ei, huolimatta olosuhteiden häneltä edellyttämästä asianmukaisesta huolellisuudesta, ole kyennyt nostamaan kannetta irtisanomisen jälkeen kolmen viikon kuluessa kirjallisen irtisanomisilmoituksen tiedoksiantamisesta, kanne on otettava jälkikäteen tutkittavaksi työntekijän hakemuksesta. Tätä sovelletaan myös silloin, jos nainen saa raskaudestaan tiedon hänestä riippumattomasta syystä vasta 4 §:n 1 momentin mukaisen määräajan umpeuduttua.
(2) Kanne on nostettava hakemuksen yhteydessä; jos kanne on jo jätetty tuomioistuimelle, siihen on viitattava hakemuksessa. Hakemuksessa on esitettävä myös tosiseikat, jotka puoltavat tutkittavaksi ottamista määräajan jälkeen, ja keinot, joilla ne voidaan näyttää toteen.
(3) Hakemus otetaan tutkittavaksi vain kahden viikon ajan esteen poistumisesta. Hakemusta ei voida tehdä enää kuuden kuukauden kuluttua määräajan, jota ei ole noudatettu, päättymisestä laskettuna.
– –”
9 KSchG:n 7 §:ssä, jonka otsikko on ”Irtisanomisen voimaantuloajankohta”, säädetään seuraavaa:
”Jos irtisanomisen oikeudelliseen pätemättömyyteen ei ole vedottu ajoissa (4 §:n ensimmäinen virke, 5 ja 6 §), irtisanominen katsotaan oletusarvoisesti päteväksi – –”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymys
10 TC työskenteli 1.8.2022 alkaen yhden vuoden määräaikaisessa työsuhteessa hoiva-avustajana Haus Jacobusille.
11 Haus Jacobus irtisanoi TC:n työsuhteen 6.10.2022 päivätyllä kirjeellä päättyväksi 21.10.2022.
12 Lääkäri totesi 9.11.2022 TC:n olevan raskaana seitsemännellä raskausviikolla. TC ilmoitti asiasta Haus Jacobusille 10.11.2022.
13 TC nosti kanteen irtisanomisestaan 13.12.2022 päivätyllä kannekirjelmällä Arbeitsgericht Mainzissa (työoikeudellisten asioiden alioikeus, Mainz, Saksa), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, sillä perusteella, että hän oli irtisanomishetkellä raskaana.
14 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että Bundesarbeitsgerichtin (liittovaltion ylin työoikeudellisten asioiden tuomioistuin, Saksa) oikeuskäytännön mukaan KSchG:n 4 §:n neljättä virkettä, jossa säädetään, että jos irtisanominen edellyttää viranomaisen hyväksyntää, määräaika asian saattamiselle Arbeitsgerichtin käsiteltäväksi alkaa kulua vasta siitä, kun viranomaisen päätös on annettu tiedoksi työntekijälle, ei sovelleta, jos työnantajalle on ilmoitettu raskaudesta irtisanomisen jälkeen, joten KSchG:n 7 §:n nojalla irtisanomisen katsotaan olevan pätevä kyseisen lain 4 §:n ensimmäisessä virkkeessä säädetyn kolmen viikon määräajan päättymisen jälkeen, MuSchG:n 17 §:ssä säädetystä erityisestä irtisanomissuojasta huolimatta, ellei ole tehty KSchG:n 5 §:n mukaista hakemusta myöhästyneen kanteen tutkittavaksi ottamisesta.
15 Koska TC ei ole tehnyt tällaista hakemusta, hänen kanteensa olisi näin ollen hylättävä kyseisten KSchG:n säännösten mukaisesti. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on kuitenkin epävarma näiden säännösten yhteensopivuudesta unionin oikeuden kanssa, erityisesti kun otetaan huomioon 29.10.2009 annettu tuomio Pontin (C‑63/08, EU:C:2009:666; jäljempänä tuomio Pontin), jossa unionin tuomioistuin on katsonut, että raskaana olevan naisen oikeussuojakeinoja on säänneltävä siten, että tehokkuusperiaatetta noudatetaan.
16 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tältä osin yhtäältä, että osassa saksalaista oikeuskirjallisuutta katsotaan, että pääasiassa kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö tekee raskaana olevien naisten oikeussuojan suhteettoman vaikeaksi, koska samanaikaisesti on olemassa erilaisia erityisen lyhyitä määräaikoja, joista jokainen voi johtaa irtisanomissuojan poissulkemiseen ja jotka ovat sitä lyhyempiä silloin, kun asianomainen saa tiedon raskaudestaan vasta irtisanomisensa jälkeen, tai koska on täytettävä velvoitteita sekä työnantajaa kohtaan että Arbeitsgerichtissä (työoikeudellisten asioiden alioikeus).
17 Toisaalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että MuSchG:n 17 §:ssä sallitaan unionin oikeuden mukaisesti se, että raskaana oleva työntekijä vetoaa erityiseen irtisanomissuojaan ilmoittamalla raskaudestaan työnantajalleen irtisanomisen jälkeen, myös irtisanomisen riitauttamiselle KSchG:n 4 §:ssä säädetyn kolmen viikon määräajan päättymisen jälkeen ja MuSchG:n 17 §:ssä tarkoitetun kahden viikon määräajan päättymisen jälkeen. Tässä tapauksessa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että kun otetaan huomioon yksityisten unionin oikeuteen perustuvien oikeuksien tehokasta oikeussuojaa koskeva periaate, mikään ei näytä oikeuttavan sitä, että raskaana olevan työntekijän olisi noudatettava KSchG:n 5 §:ssä säädettyä menettelyä, jotta hänen kanteensa voitaisiin ottaa tutkittavaksi. Kun työntekijä nimittäin ilmoittaa entiselle työnantajalleen kyseisen kahden viikon määräajan päättymisen jälkeen, että hän oli raskaana silloin, kun hänet irtisanottiin, työnantaja ei voi ymmärtää ilmoitusta muutoin kuin siten, että se on tapa vedota irtisanomisen pätemättömyyteen.
18 Arbeitsgericht Mainz on näin ollen päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
” – – ovatko Saksan irtisanomissuojaa koskevan lain 4 ja 5 §:n kansalliset säännökset, joiden mukaan myös naisen, joka raskaana ollessaan nauttii erityistä irtisanomissuojaa, on nostettava kanne kyseisessä laissa säädetyissä määräajoissa tämän suojan säilyttämiseksi, yhteensopivia [direktiivin 92/85] kanssa?”
Ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottaminen
19 Haus Jacobus esittää, että ennakkoratkaisupyyntö on jätettävä tutkimatta, koska esitettyyn kysymykseen annettavalla vastauksella ei ole merkitystä pääasian ratkaisemisen kannalta.
20 Kyseinen yhtiö väittää ensinnäkin, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään, onko raskaana olevan työntekijän käytettävä kansallisen oikeuden mukaista oikeussuojakeinoa, tässä tapauksessa KSchG:n 5 §:ssä säädettyä oikeussuojakeinoa, vedotakseen hänelle direktiivissä 92/85 annettuihin oikeuksiin. Vastaus tähän kysymykseen ilmenee kuitenkin suoraan kyseisen direktiivin 12 artiklasta, jossa säädetään, että jokaisen työntekijän, joka katsoo joutuneensa loukatuksi tämän direktiivin määräysten laiminlyönnin vuoksi, on esitettävä vaatimuksensa käyttämällä kansallisessa oikeudessa säädettyjä oikeussuojakeinoja.
21 Toiseksi on niin, ettei pääasiassa kyseessä oleva työntekijä ole tehnyt KSchG:n 5 §:ssä tarkoitettua hakemusta myöhästyneen kanteen tutkittavaksi ottamisesta, joten pääasian ratkaisemiseksi ei ole tarpeen tutkia esitettyä kysymystä, joka koskee kyseisessä pykälässä säädetyn oikeussuojakeinon tehokkuutta.
22 Kolmanneksi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kanta, jonka mukaan jäsenvaltioiden on annettava kaikille raskaana oleville työntekijöille mahdollisuus vedota direktiiviin 92/85 perustuvien velvoitteiden noudattamatta jättämiseen ilman, että heidän on turvauduttava KSchG:n 5 §:ssä säädetyn kaltaiseen kansallisen oikeuden mukaiseen oikeussuojakeinoon, ylittää kyseisen direktiivin 10 artiklan 3 alakohdassa ja 12 artiklassa säädetyn suojan.
23 Tältä osin on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 267 artiklan mukaisessa menettelyssä yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on asian erityspiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Jos esitetyt kysymykset koskevat unionin oikeuden tulkintaa, unionin tuomioistuimen on siten lähtökohtaisesti ratkaistava ne (tuomio 9.03.2023, Vapo Atlantic, C‑604/21, EU:C:2023:175, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
24 Nyt käsiteltävässä asiassa on yhtäältä todettava, että tämän tuomion 20 ja 22 kohdassa mainitut Haus Jacobusin väitteet koskevat esitetyn kysymyksen asiasisältöä eivätkä ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamista. Tähän kysymykseen annettavan vastauksen väitetty itsestäänselvyys ei voi myöskään olla perusteena tutkimatta jättämiselle. Vaikka oletettaisiin, että kyseessä on kysymys, johon annettavasta vastauksesta ei pääasian jonkin osapuolen mukaan voi olla perusteltua epäilystä, tällaista kysymystä sisältävää ennakkoratkaisupyyntöä ei silti voida jättää tutkimatta (ks. vastaavasti tuomio 9.3.2023, Vapo Atlantic, C‑604/21, EU:C:2023:175, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
25 Toisaalta tämän tuomion 21 kohdassa mainitusta väitteestä on todettava, että esitetty kysymys ei koske KSchG:n 5 §:ssä säädetyn oikeussuojakeinon tehokkuutta vaan sitä, onko velvollisuus käyttää tällaista oikeussuojakeinoa direktiivin 92/85 mukaisten oikeuksien vaatimiseksi yhteensopiva tehokkuusperiaatteesta johtuvien vaatimusten kanssa.
26 Ennakkoratkaisupyyntö on näin ollen otettava tutkittavaksi.
Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu
27 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 92/85 10 ja 12 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan raskaana olevan työntekijän, joka on saanut tietää raskaudestaan vasta irtisanomista koskevan kanteen nostamiselle asetetun määräajan päättymisen jälkeen, on tällaisen kanteen nostamiseksi tehtävä hakemus myöhästyneen kanteen tutkittavaksi ottamisesta kahden viikon määräajassa.
28 Tältä osin on huomautettava, että direktiivin 92/85 10 artiklan 1 alakohdan nojalla jäsenvaltioiden on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet kyseisen direktiivin 2 artiklassa tarkoitettujen työntekijöiden irtisanomisen kieltämiseksi raskauden alkamisen ja 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun äitiysloman päättymisen välisenä aikana, lukuun ottamatta erityisiä tapauksia, jotka eivät liity työntekijän tilaan ja joissa irtisanominen on kansallisen lainsäädännön ja/tai käytännön mukaan sallittua edellyttäen, että toimivaltainen viranomainen on antanut siihen suostumuksensa.
29 Direktiivin 92/85 12 artiklan nojalla jäsenvaltioiden on sisällytettävä kansallisiin oikeusjärjestelmiinsä säännökset tarvittavista toimenpiteistä, jotta jokainen työntekijä voi katsoessaan joutuneensa loukatuksi tässä direktiivissä asetettujen velvollisuuksien laiminlyönnin vuoksi, 10 artiklasta johtuvat velvollisuudet mukaan lukien, esittää vaatimuksensa muun muassa tuomioistuimessa. Kyseisen 10 artiklan 3 kohdassa säädetään erityisesti, että jäsenvaltioiden on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet raskaana olevien työntekijöiden suojelemiseksi kyseisen artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen laittomien irtisanomisten seurauksilta.
30 Nämä säännökset ja erityisesti direktiivin 92/85 12 artikla ovat tämän direktiivin asiayhteydessä unionin oikeudessa yksityisille myönnettyjen oikeuksien tehokasta oikeussuojaa koskevan periaatteen erityisiä ilmauksia (tuomio Pontin, 41 kohta).
31 Oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että vaikka direktiivin 92/85 12 artiklan nojalla jäsenvaltiot eivät ole velvollisia toteuttamaan tiettyä toimenpidettä, on kuitenkin niin, että valitulla toimenpiteellä on voitava varmistaa tosiasiallinen ja tehokas oikeusturva, sillä on oltava työnantajaan todellinen ennalta ehkäisevä vaikutus ja sen on joka tapauksessa oltava aiheutuneeseen vahinkoon nähden riittävä (tuomio Pontin, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
32 Unionin oikeudessa yksityisille myönnettyjen oikeuksien tehokasta oikeussuojaa koskevan periaatteen osalta vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan yksityisillä unionin oikeuden perusteella olevat oikeudet, eivät saa olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvia vaatimuksia (vastaavuusperiaate), eivätkä ne saa olla sellaisia, että unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate) (tuomio Pontin, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
33 Vastaavuusperiaatteesta on todettava, että unionin tuomioistuimen asiakirja-aineistosta ei ilmene, ettei pääasiassa kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö olisi kyseisen periaatteen mukainen.
34 Tehokkuusperiaatteen osalta on muistutettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on todettu, että kaikkia sellaisia tapauksia, joissa on kyse siitä, tekeekö kansallinen menettelysäännös unionin oikeuden soveltamisen mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, on tarkasteltava ottaen huomioon tämän säännöksen merkitys koko menettelyssä sekä menettelyn kulku ja erityispiirteet eri kansallisissa elimissä. Huomioon on tällöin tarvittaessa otettava kansallisen tuomioistuinjärjestelmän perustana olevat periaatteet, joita ovat muun muassa puolustautumisoikeuksien suojaaminen, oikeusvarmuuden periaate sekä menettelyn moitteeton kulku (tuomio 21.12.2023, Caixabank ja Banco Bilbao Vizcaya Argentaria, C‑224/21 ja C‑259/21, EU:C:2023:1014, 304 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
35 Tältä osin unionin tuomioistuin on myöntänyt, että kohtuullisten preklusiivisten määräaikojen asettaminen oikeussuojakeinojen käyttämiselle oikeusvarmuuden nimissä on unionin oikeuden mukaista, koska nämä määräajat eivät ole sellaisia, että niillä tehtäisiin unionin oikeusjärjestyksessä annettujen oikeuksien käyttäminen käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi (ks. vastaavasti tuomio 12.2.2008, Kempter, C‑2/06, EU:C:2008:78, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Oikeuskäytännössä on myös todettu preklusiivisista määräajoista, että jäsenvaltioiden asiana on määrittää ne unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluvien kansallisten säännöstöjen osalta siten, että muun muassa tehtävien päätösten merkitys asianomaiselle, menettelyjen ja sovellettavan lainsäädännön monimutkaisuus, niiden henkilöiden määrä, joita asia voi koskea, sekä muut asiaan liittyvät julkiset tai yksityiset edut otetaan huomioon (ks. vastaavasti tuomio Pontin, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 27.2.2020, Land Sachsen-Anhalt (Virkamiesten ja tuomareiden palkkaus), C‑773/18–C‑775/18, EU:C:2020:125, 69 kohta).
36 Kun otetaan huomioon muun muassa oikeusvarmuuden periaate, tehokkuusperiaatteen vastaista ei näin ollen lähtökohtaisesti ole se, että kanteelle, jolla pyritään laittomasti irtisanotun työntekijän työsuhteen jatkamiseen kyseessä olevan yrityksen palveluksessa, asetetaan verrattain lyhyt preluksiivinen määräaika. Voi nimittäin yhtä lailla olla olemassa sekä irtisanottujen raskaana olevien työntekijöiden että työnantajien oikeusvarmuuteen liittyvä intressi, jonka vuoksi tällaisen kanteen nostamisen mahdollisuutta tuomioistuimessa ajallisesti rajoitetaan, kun otetaan huomioon seuraukset, joita kaikille osapuolille aiheutuu, jos työsuhdetta jatketaan sen jälkeen, kun irtisanomisesta on kulunut pitkä aika (ks. vastaavasti tuomio Pontin, 60 ja 61 kohta).
37 Sellaisen kansallisen lainsäädännön osalta, jossa säädetään irtisanomisen pätemättömyyttä koskevaan kanteeseen sovellettavasta 15 päivän preklusiivisesta määräajasta, unionin tuomioistuin on kuitenkin todennut yhtäältä, että tällaisen määräajan on katsottava olevan erityisen lyhyt, kun otetaan huomioon erityisesti tilanne, jossa nainen on raskauden alussa, ja toisaalta, että raskautensa aikana irtisanotun työntekijän olisi erittäin vaikea saada hyödyllistä oikeudellista apua sekä tarvittaessa valmistella ja nostaa kanne noudattaen tätä määräaikaa (tuomio Pontin, 62 ja 65 kohta).
38 Unionin tuomioistuin on korostanut sen kansallisen lainsäädännön osalta, joka johti tuomioon Pontin, että raskaana olevan työntekijän, joka on jostakin syystä antanut 15 päivän määräajan kulua umpeen, ei ole enää mahdollisuutta esittää irtisanomisesta johtuvia vaatimuksiaan oikeusteitse (ks. vastaavasti tuomio Pontin, 66 kohta).
39 Unionin tuomioistuin on katsonut erityisesti näiden havaintojen perusteella, että kyseiselle kansalliselle lainsäädännölle ominaisten menettelysääntöjen kaltaiset menettelysäännöt eivät ole tehokkuusperiaatteen vaatimusten mukaisia, kun ne aiheuttavat menettelyllisiä vaikeuksia, jotka johtavat siihen, että direktiivin 92/85 10 artiklan nojalla raskaana oleville naisille myönnettyjen oikeuksien toteuttaminen on suhteettoman vaikeaa, jonka selvittäminen kuuluu kuitenkin ennakkoratkaisupyynnön esittäneelle tuomioistuimelle (ks. vastaavasti tuomio Pontin, 67 ja 69 kohta).
40 Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että KSchG:n 4 §:n ensimmäisen virkkeen mukaan kanne irtisanomisen riitauttamiseksi on nostettava kolmen viikon kuluessa kirjallisen irtisanomisilmoituksen tiedoksiantamisesta. KSchG:n 5 §:n mukaan raskaana olevan työntekijän kyseisen määräajan jälkeen nostama kanne voidaan kuitenkin ottaa tutkittavaksi tämän hakemuksesta, jos hän on saanut tiedon raskaudestaan vasta mainitun kolmen viikon määräajan päättymisen jälkeen. Kyseinen hakemus on tehtävä kahden viikon kuluessa siitä, kun kanteen nostamisen este on poistunut.
41 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että pääasiassa kyseessä oleva työntekijä, joka ei ole nostanut kannetta kolmen viikon kuluessa kirjallisen irtisanomisilmoituksen vastaanottamisesta, ei ole myöskään tehnyt tällaista hakemusta, joten hänen kanteensa olisi hylättävä, paitsi jos pääasiassa kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö on tehokkuusperiaatteen vastainen, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on taipuvainen katsomaan.
42 Kyseinen tuomioistuin toteaa, että KSchG:n 4 §:n ensimmäisessä virkkeessä säädetyllä kanteen nostamiselle asetetulla kolmen viikon määräajalla pyritään varmistamaan oikeusvarmuus ja että sama näyttää koskevan KSchG:n 5 §:n 3 momentissa säädettyä kahden viikon määräaikaa, jonka kuluessa on tehtävä hakemus myöhästyneen kanteen tutkittavaksi ottamisesta.
43 Kuten tämän tuomion 35 kohdassa on muistutettu, määrittäessään preklusiivisia määräaikoja jäsenvaltioiden ei kuitenkaan tulisi ottaa huomioon vain oikeusvarmuutta. On otettava huomioon myös muita tekijöitä, kuten tehtävien päätösten merkitys asianomaiselle sekä muut julkiset tai yksityiset intressit.
44 Tältä osin raskaana olevien työntekijöiden irtisanomissuoja, sellaisena kuin se on taattu direktiivin 92/85 10 artiklassa, on tärkeä tekijä, joka jäsenvaltioiden on otettava huomioon.
45 Unionin lainsäätäjä on nimittäin sen vaaratekijän vuoksi, joka mahdollisesta irtisanomisesta aiheutuu raskaana olevien työntekijöiden fyysiselle ja psyykkiselle tilalle, säätänyt direktiivin 92/85 10 artiklassa naisia koskevasta erityisestä suojelusta määräämällä tällaisesta irtisanomiskiellosta (ks. vastaavasti tuomio 22.2.2018, Porras Guisado, C‑103/16, EU:C:2018:99, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
46 Ennakkoratkaisupyynnöstä tosin ilmenee, että KSchG:n 5 §:ssä sallitaan tutkittavaksi ottamista koskevan hakemuksen perusteella kanteen nostaminen myöhässä, kun tavanomainen kolmen viikon määräaika irtisanomista koskevan kanteen nostamiselle on päättynyt mutta nainen ei hänestä riippumattomasta syystä ollut vielä tietoinen raskaudestaan.
47 On kuitenkin todettava ensinnäkin, että kyseinen hakemus myöhästyneen kanteen tutkittavaksi ottamisesta on tehtävä kahden viikon kuluessa kanteen nostamisen esteen poistumisesta, mikä on unionin tuomioistuimen mukaan erityisen lyhyt määräaika, kun otetaan erityisesti huomioon tilanne, jossa nainen on raskautensa alussa (asia Pontin, tuomion 62 kohta).
48 Toiseksi on korostettava, että tämä kahden viikon määräaika on lyhyempi kuin tavanomainen kolmen viikon määräaika irtisanomista koskevan kanteen nostamiselle, josta säädetään KSchG:n 4 §:n ensimmäisessä virkkeessä.
49 Siten raskaana olevalla työntekijällä, joka on irtisanomishetkellä tietoinen raskaudestaan, on kolme viikkoa aikaa nostaa tällainen kanne. Sitä vastoin työntekijällä, joka ei ole ennen tämän määräajan päättymistä, hänestä riippumattomasta syystä, tietoinen raskaudestaan, on vain kaksi viikkoa aikaa tehdä hakemus tällaisen kanteen tutkittavaksi ottamisesta, joka merkitsee huomattavaa vähennystä siihen määräaikaan, jonka aikana hän voi saada hyödyllistä oikeudellista apua sekä tarvittaessa laatia ja tehdä ei ainoastaan hakemuksen myöhästyneen kanteen tutkittavaksi ottamisesta vaan myös laatia ja nostaa varsinaisen kanteen. Kuten komissio kirjallisissa huomautuksissaan huomauttaa, KSchG:n 5 §:n 2 momentissa nimittäin säädetään, että kanne nostetaan lähtökohtaisesti samanaikaisesti kuin kyseisen hakemus tehdään.
50 Haus Jacobus väittää tältä osin kirjallisissa huomautuksissaan, että hakemukseen myöhästyneen kanteen tutkittavaksi ottamisesta ei sovelleta erityisiä muotovaatimuksia ja että se voidaan jopa esittää suullisesti minkä tahansa tuomioistuimen kirjaamossa, mukaan lukien sellaisen tuomioistuimen, joka ei ole toimivaltainen. Komissio puolestaan väittää, että vaikka pelkkä irtisanomista koskevan kanteen nostaminen ei riitä siihen, että tällainen hakemus voitaisiin katsoa tehdyksi, niin hakemus voidaan kuitenkin ilmaista implisiittisesti.
51 Vaikka nämä täsmennykset osoittautuisivatkin ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle kuuluvien selvitysten perusteella oikeiksi, on kuitenkin niin, että kun työntekijä saa tietää, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, irtisanomisestaan seuraavan kolmen viikon määräajan päättymisen jälkeen, että hän on raskaana, hänen on oikeudenmenetyksen uhalla paitsi nostettava kanne myös tehtävä hakemus myöhästyneen kanteen tutkittavaksi ottamisesta kahden viikon määräajassa eli lyhyemmässä määräajassa kuin se, joka kyseisellä työntekijällä olisi ollut, jos hän olisi ollut tietoinen raskaudestaan irtisanomishetkellä. Tästä kahden viikon määräajasta voi siten seurata, että kyseisen työntekijän on erittäin vaikea saada hyödyllistä oikeudellista apua sekä tarvittaessa laatia ja tehdä hakemus tutkittavaksi ottamisesta sekä laatia ja nostaa varsinainen kanne.
52 Kolmanneksi on todettava, että - kuten myös komissio huomauttaa kirjallisissa huomautuksissaan - KSchG:n 5 §:n 3 momentissa tarkoitetun kahden viikon määräajan alkamisajankohta eli ”kanteen nostamisen esteen poistuminen” vaikuttaa osittain moniselitteiseltä, mikä voi vaikeuttaa direktiivissä 92/85 taattujen oikeuksien käyttämistä.
53 Neljänneksi on todettava, että ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että MuSchG:n 17 §:n 1 momentin toisen virkkeen mukaan irtisanotun työntekijän on ilmoitettava viipymättä työnantajalleen raskaudestaan. Ottaen huomioon tämän velvollisuuden kyseinen tuomioistuin pohtii, onko lisävaatimusta, jonka mukaan kyseisen työntekijän on tehtävä hakemus tuomioistuimelle myöhästyneen kanteen tutkittavaksi ottamisesta, pidettävä tehokkaan oikeussuojan periaatteen vaatimusten vastaisena.
54 Tältä osin on huomattava, että se, että työntekijän on paitsi ilmoitettava viipymättä työnantajalleen raskaudestaan myös tehtävä kahden viikon määräajassa hakemus tuomioistuimelle myöhästyneen kanteen tutkittavaksi ottamisesta sekä lähtökohtaisesti nostettava varsinainen kanne, osaltaan osoittaa, että pääasiassa kyseessä olevalla kansallisella lainsäädännöllä käyttöön otettu järjestelmä, jossa säädetään useista keskenään kilpailevista velvoitteista, jotka on täytettävä noudattaen erillisiä päällekkäisiä määräaikoja sekä työnantajaa kohtaan että tuomioistuimessa, on monimutkainen.
55 Pelkän työnantajalle annetun ilmoituksen ei kuitenkaan voida lähtökohtaisesti katsoa vastaavan sitä, että tuomioistuimelle jätetään kansallisessa prosessilainsäädännössä edellytetty kirjelmä irtisanomisen riitauttamiseksi tai vähintään irtisanomisen riitauttamista koskevan preklusiivisen määräajan keskeyttämiseksi.
56 Tästä seuraa, että vaatimusta tehdä hakemus tuomioistuimelle myöhästyneen kanteen tutkittavaksi ottamisesta ei voida pitää sellaisenaan yhteensopimattomana tehokkaan oikeussuojan periaatteen kanssa, ja näin on, vaikka kansallisessa lainsäädännössä säädetään lisäksi kyseessä olevan työntekijän velvollisuudesta ilmoittaa viipymättä työnantajalleen raskaudestaan.
57 Sitä vastoin menettelysäännöt, jotka koskevat tällaista hakemusta myöhästyneen kanteen tutkittavaksi ottamisesta, voivat mahdollisesti osoittautua tehokkaan oikeussuojan periaatteen vaatimusten vastaisiksi.
58 Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että KSchG:n 5 §:ssä säädetty kahden viikon määräaika näyttää aiheuttavan prosessuaalisia hankaluuksia, jotka ovat omiaan loukkaamaan tehokkuusperiaatetta ja näin ollen direktiivillä 92/85 yksityisille myönnettyjen oikeuksien tehokasta oikeussuojaa koskevaa periaatetta, jollei selvityksistä, jotka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tehtävä, muuta johdu. Tämä määräaika, joka on merkittävästi lyhyempi kuin kyseisen lain 4 §:ssä säädetty tavanomainen määräaika, nimittäin vaikuttaa, ottaen huomioon tilanne, jossa nainen on raskauden alkaessa, erityisen lyhyeltä ja sellaiselta, että raskaana olevan työntekijän on erittäin vaikea saada hyödyllistä oikeudellista apua sekä tarvittaessa laatia ja tehdä hakemus myöhässä nostetun kanteen tutkittavaksi ottamisesta sekä laatia ja nostaa varsinainen kanne, ja näin on varsinkin siksi, ettei ole poissuljettu niitä epävarmuustekijöitä, jotka liittyvät kyseisen kahden viikon määräajan alkamisajankohtaan ja niiden velvoitteiden päällekkäisyyteen, joilla kullakin on eri määräaika ja jotka on täytettävä sekä työnantajaa kohtaan että tuomioistuimessa.
59 Kaiken edellä esitetyn perusteella esitettyyn kysymykseen on vastattava, että direktiivin 92/85 10 ja 12 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan raskaana olevan työntekijän, joka on saanut tietää raskaudestaan vasta irtisanomista koskevan kanteen nostamiselle asetetun määräajan päättymisen jälkeen, on tällaisen kanteen nostamiseksi tehtävä hakemus myöhästyneen kanteen tutkittavaksi ottamisesta kahden viikon määräajassa, sikäli kuin kyseistä tutkittavaksi ottamista koskevaa hakemusta koskevat menettelysäännöt eivät noudata tehokkuusperiaatteen vaatimuksia, koska ne aiheuttavat menettelyllisiä vaikeuksia, jotka johtavat siihen, että direktiivin 92/85 10 artiklan nojalla raskaana oleville naisille myönnettyjen oikeuksien toteuttaminen on suhteettoman vaikeaa.
Oikeudenkäyntikulut
60 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (seitsemäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Toimenpiteistä raskaana olevien ja äskettäin synnyttäneiden tai imettävien työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen kannustamiseksi työssä 19.10.1992 annetun neuvoston direktiivin 92/85/ETY (kymmenes direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) 10 ja 12 artiklaa
on tulkittava siten, että
ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan raskaana olevan työntekijän, joka on saanut tietää raskaudestaan vasta irtisanomista koskevan kanteen nostamiselle asetetun määräajan päättymisen jälkeen, on tällaisen kanteen nostamiseksi tehtävä hakemus myöhästyneen kanteen tutkittavaksi ottamisesta kahden viikon määräajassa, sikäli kuin kyseistä tutkittavaksi ottamista koskevaa hakemusta koskevat menettelysäännöt eivät noudata tehokkuusperiaatteen vaatimuksia, koska ne aiheuttavat menettelyllisiä vaikeuksia, jotka johtavat siihen, että direktiivin 92/85 10 artiklan nojalla raskaana oleville naisille myönnettyjen oikeuksien toteuttaminen on suhteettoman vaikeaa.
Allekirjoitukset